Mitä Missä Milloin

Jäät lähti sitten Kemijoestakin. Tiistaina pyöräillessäni sillan yli tajusin että virta pyörteilee ja kuohuu, toisin kuin talven rauhallinen jääkansi. On se voimallisen näköistä tuo tulvavirtaus. Ei huvittaisi tipahtaa sinne, ei.

Kevät kiiruhtaa liian lujaa vauhtia. Esseitä ja tenttejä tekemättä vielä kandista, mutta aika vähenee uhkaavasti. Iik! Ja arkeni kuluvat oudossa tietämättömyydessä, mitä nyt tekisin, nukuinkin taas liikaa, oho, iltapäivä jo! Mokoma valo, hämää minua koko ajan. Illalla valoa riittää myöhään, josta seuraa että valvon aivan liian pitkään. Sekoitan senkin vähän vuorokausirytmin mitä olen elämääni saanut väkisin tehtyä.

Kandiksi yritän tämän kevään aikana. Eli aikaa siis kolme viikkoa! Ja siinä ajassa käymme myös saamenryhmän kanssa luokkaretkellä Karasjoella Norjassa, kylläkin vain kaksi päivää. Ensi viikonloppu menee ylioppilasteatterilaisten kanssa perinteisellä kevätretkellä. Luvassa talviturkin kadotus Kemijokeen ja makkaraa nuotiolla ynnä muuta kivaa.

Virkkaus ja neulominen rauhoittavat. Sain aikaan jopa äidin lahjan, vaikka alun perin sen oli tarkoitus valmistua jouluksi. Mutta pääasia että tuli tehtyä! Samalla innostuksella päättelin oman samanlaisen huivin, joka on ollut käytössäni jo lähes vuoden, vaikka kesken olikin. Mukavasti se siistiytyi kun viimeistelin reunan. Sievä tuli. Pikatyydytystä käsitöistä.

Muistiin itselleni: Ole avoin neuvoille. Vaikka joku minua neuvoisikin, se ei tarkoita että olen huono, vain että en tiedä tai osaa kaikkea. Opi ottamaan neuvot vastaan ilman selityksiä. Ja ole kiitollinen että joku neuvoo. Kukaan ei ole mestari syntyessään. Tai maisteri mennessään yliopistoon.

Jos tuntuu siltä että sisällä on jäät lähtenyt liikkeelle, niin eikö silloin ole kevät? Kroppa heräsi eloon ja mieli on korkealla. Perjantaina olin energinen ja iloinen: aloitin viikolla jälleen pyöräilyn talvitauon jälkeen ja perjantaina tuntui että moni asia oli jotenkin helpompaa, keveämpää. Olin jopa ajoissa lauluharjoituksissa!

Aloitin joogan taas reilun vuoden tauon jälkeen. Viikossani on sekä tanssia että meditaatiota. Jooga keskittää ajatuksia ja bailatino notkistaa lanteita. Mieli vetreytyy kropan kanssa samaan tahtiin. (hihi, kirjoitin ensin tahitiin!)

Päivän paras hetki on aamuhetki, ajan ystäväni junalle ja olen pakotettu nousemaan aikaisin. Kotipihalla tajuaa että onpa ihanaa, valo, äänet, aamun tuoksu ilmassa. Pyykkikorin kanssa pysähdyn haistelemaan kevättä. Aurinko paistaa eri kulmasta, korkeampaa, idempää, lämpimämpänä. Kumisaappaan kärjellä tökin alati pienenevää lumikasaa pihalla. Kevät!

Hauskaa vaihtelua musiikkikuunteluun saa laittamalla tietokoneen musiikkiohjelmassa kappaleiden nimet aakkosjärjestykseen ja sitten valitsemalla kirjaimen, josta kuuntelee. Kiinnostavaa sekoitusta jolloin saattaa kuulla Whamin popin kautta Antti Sarpilan Jazzia, siirtyen Quintessencestä luontevasti Mariskaan. Oi kuinka kivaa! Löydän kappaleita, joita en muistanutkaan omistavani.

Pienissä asioissa se on elämän ilo.

(Gradu ei kyllä ole vielä valmis enkä ehkä saa kandiakaan tälle keväälle. Mutta ei ahdista!)

Tässäpä mukava meemi, jonka nappasin Kanervan vanhoista postauksia lukiessani.
Jos nappaat, lisää tuohon 22. kohtaan joku oma muisto.

1. Kampa

Pienenä kun käytiin isä, äiti ja minä saunassa, halusin aina saunan jälkeen olla kampaaja ja laittaa isän tukkaa. Isällä on luonnonkiharat hiukset ja niille on ominaista että jos kampaa yhteen suuntaan, ne menevät laineille, jos taas toiseen suuntaan, hiukset muodostavat yksittäisiä kiharoita. Isin tukan laittaminen oli yksi ihanimpia asioita pienenä ja kadehdin kovasti hänen kiharoitaan. Oma tukkani oli ohut ja vaaleaa huttua. Vanhemmiten se on kyllä tummunut, mutta paksua tuo ei edelleenkään ole.

2. lintu

Minulla meni kauan hahmottaa ettei varis olekaan valkoinen ja harakka harmaa. Mielestäni niille oli niin luontevat muistisäännöt kun ne alkaa samoilla kirjaimilla. Mutta ei, nepä onkin toisin päin. No voi pöh. Aikuisiällä muistan sen aina niin että se oikea nimi on se toinen kuin mitä ekana loogisesti luulisi...

3. Meri

Olen aina asunut sisämaassa, joen lähellä. Isin kotipaikka on joen rannalla ja kummien mökki on järven rannalla. Merestä ei ole oikein minkäänlaista mielikuvaa. Mikä meri? Se on se juttu josta puhutaan kirjoissa ja televisiossa. Ai niin, kävimme lapsuudessani laivalla Uumajassa, silloin kun sinne vielä meni lautta. Lautta heilui huomattavan paljon. Saan matkapahoinvointia autossakin, joten sen laivan keinuminen oli vähän äklön tuntuista mahassa. Onneksi ei tullut hirveän huono olo.

4. Kitara

Kun aloitin koulun, olin ensimmäiset puoli vuotta keskustassa opettajien harjoittelukoulussa ja siellä kävi joku harjoittelijapoika laulamassa meille Puff on lohikäärme ja soittamassa kitaralla. Sen minä muistan tarkkaan. Poika oli oikein söpö.

5. Kello

Kotona oli ihana seitkytlukulainen vihreä kello keittiössä ja siitä katsottiin aikaa aamulla kun oltiin lähdössä kouluun. Olohuoneessa oli isompi kello, jonka isi sai 50-vuotis lahjaksi ja se löi aina tasatunnein. Siitä kuuntelin illalla joko pitää mennä nukkumaan. Omaa kelloani en muista, taisin hävittää rannekelloni helposti.

6. Oksentaminen

Kerran pienenä oli niin huono olo, että heräsin yöllä kesken unien tunteeseen että minua oksettaa. Huoneeni oli aivan vessan vieressä, joten kauas ei tarvinnut mennä, mutta olo oli niin kauhea että laitoin kädet esteeksi suun eteen ja juoksin vessaan. En aivan kerennyt. Isi siivosi eteisen seinät ja lattian.
Myös ala-asteella kerran yritin sinnitellä pahaa oloa vastaan ja meinasin etten nyt kyllä oksenna. Juuri kun päästiin koulusta kotiin ja kaikki oli käytävällä reppuineen, minä laattasin. Kauniisti koulun ulko-oven viereen, sisäpuolelle. Tietysti.

7. Mummo

On jotain mitä minulla ei koskaan ole ollut. Äidin äiti kuoli kun äiti oli vielä lukiossa ja isän äiti asui kaukana pohjoisessa. Ja isän äiti oli ahku eli mummo saameksi, mutta siis ei mummo. Ahku oli ahku eikä koskaan sellainen hahmo kuin muiden kertomusten mummot. Isän vanhemmat olivat jo vanhoja kun minä olin nuori ja siinä vaiheessa kun aloin jotain tajuamaan, oli addja (=isoisä) jo kuollut ja ahku dementoitumut ja höpötteli vaan itsekseen saameksi.

8. Kirja

Minä rakastin prinsessatarinoita pienenä. Katsoin kuvia ja piirsin itse prinsessoja. Muistan tarkkaan usean kirjan kuvat, ja kirjat olivat mielessäni arvojärjestyksessä sen mukaan missä oli kauneimmat kuvat. Minulla oli kuvamuisti jo pienenä. Anni Swanin sadut -kirjassa oli todella kaunis kansi. Ja Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään lumosi minut rei'illään, jotka veivät aina johonkin uuteen jännittävään seikkailuun.

9. pipo

Kahdeksankymmentäluvun lapsena minulla oli isotupsuinen pipo, turkoosi sellainen. Huh. Onneksi se ei ole tallessa. Hienompi oli ketunkoipilakki, joskin sekään ei mielestäni ollut mitään verrattuna muiden tyttöjen ketunkarvahattuihin, jotka olivat pörheitä ja oikein söpöjä. Näin jälkeenpäin miettien oli se muoti jotenkin niin neuvostoliittovaikutteista silloin.

10. matematiikka

Minä olin hyvä matematiikassa jossakin vaiheessa. Varmaan ala-asteella. Sitten taidot jäivät jälkeen vaatimuksista ja kirjoitin lukiossa vain lyhyen matematiikan. Ainoa mistä olen iloinen on päässälaskutaitoni. Köyhyys yhdistettynä opiskelijaelämän venymiseen ovat treenanneet aivoni ajattelemaan prosenttilaskuja ja yhteenlaskuja luontevasti ja nopeasti kaupassa. Näppärää.

11. metsä

Kun 80-luvulla muutimme pois keskustasta kasvukeskukseen, tuli metsä lähelle. Naapurin pihan jälkeen alkoi metsä ja siellä riitti tilaa leikkiä ja keksiä kaikenlaista. Metsästä löytyi myös kaksi valtavaa muurahaiskekoa, isompia kuin porukan pienimmät lapset. Siellä tehtiin vaikka mitä, seikkailtiin ja leikittiin intiaania, etsittiin aarteita ja rakennettiin mökki. Muistan kerran löytäneeni joltakin tippuneen snickersin. Siitä oli jo haukattu, mutta se ei menoa haitannut. Mitä metsä antaa se otetaan ilolla vastaan. Nykyään lapsuuteni metsä on rakennettu täyteen rivi- ja pienkerrostaloja.

12. Ukkonen

En muista pelänneeni ukkosta. (Itseasiassa muistan aika vähän lapsuudestani, siksi tämä meemi olikin kiinnostava.) Muistaakseni laskin aina että kuinka lähellä ukkonen oli ja yritin ikkunasta nähdä salamoita.

13. Hiukset

Olin ihan otsatukaton pienenä varmaan viisivuotiaaksi asti. Minulla kasvoi valkoisia haituvia päässä, lähinnä takaraivossa ja päälaella. Olin hupsun näköinen tenava. Myöhemmin kun hiukseni kasvoivat, äiti parturoi niitä ja oli varmasti osasyyllinen nörtti-imagooni 80-luvun muotipaineissa. Karmeinta oli vuosia jatkunut kotipermanenttikierre, jonka katkaisin lopulta vasta lukion jälkeen laittamalla rastat.

14. Veli

"Pysy aina pikkuveljenä, älä koskaan miehisty, en meidän taloon lisää aikuisia halua..."

Minun pikkuveljeni syntyi keskosena ja ressukalla oli veressään eri reesustekijä kuin äidillä, joten meni pienen veret kaikki vaihtoon. Kaiken sen ruljanssin jälkeen vauvan aivot olivat olleet liian kauan ilman happea: tuloksena pieni kehitysviivästymä. Pikkuveljeni on aina pikkuveli, sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta hyvä tyyppi se on kyllä.

15. Ikkuna

Meidän 80-luvun omakotitalossamme oli isot ikkunat. Istuin omassa huoneessani ja katsoin ikkunasta ulos takapihalle. Joskus siellä oli vihreää ja omenapuun taimet näkyi, joskus lunta niin paljon että melkein ikkunan tasolle ylsi. Kerran siellä oli poroja.

16. Kalenteri

Yläasteella ostin ystäväni kanssa teinikalenterin eli teinarin ja siihen kirjoitettiin kaikki ihastukset ja kuka katsoi ketäkin siellä välkällä ja mitä kivaa tehtiin illalla. Äidin vanhin sisko osti meidän perheelle aina joululahjaksi kalenteripyyhkeen ruotsin puolelta. Nykyään ne pyyhkeet taitavat olla joidenkin keräilykohde.

17. Puuro

Meillä syötiin kaurapuuroa. Mie olin ronkeli enkä suostunut syömään mitä vain. Sain toisinaan suklaamannapuuroa. Isä laittoi itselleen kauravelliä, sellaista johon laittoi vaan kourallisen hiutaleita ja paljon vettä. Se oli mielestäni epäilyttävän näköistä limaa. Jouluna saatiin herkkua kun oli riisipuuroa.

18. Nenäliina

Isällä oli muutama kangasnenäliina, sinertäviä ja vihertäviä, raidallisia liinoja. Minulla ei ollut, taisin käyttää paperinenäliinoja. Nyt aikuisena tiedän että nuhanenälle hellintä on kangasnenäliina, sellainen mukavan kulunut ja pehmeä. Yritän ostaa niitä kirppareilta aina kun vaan löydän sopivan hintaisia.

19. Kynsilakka

Äiti lakkasi kynsiään mitä korneimmilla kasariväreillä. Helmiäishohtoista violettia, sähäkkää pinkkiä, kirkuvaa purppuraa. Sellaisen värisiä kynsilakkoja meillä oli vessan hyllyllä ja niitä en nykyäänkään voi sulattaa. Karmaisee kun ne samat värit tulevat takaisin muotiin.

20. Taulu

Äiti on käynyt Ateneumin eli yliopistotason taidekoulun. Meillä oli paljon tauluja ja kuvia seinillä. Parhaiten muistan piirustuksen, jossa on maisema, kelo ja sen oksalla pöllö, joka katsoo suoraan katsojaan. Todella realistinen lyijykynätyö.

21. Auto

Minun muistoissani auto on oranssi. Meillä oli kaksi oranssia autoa peräkkäin, ensin vanha pyöreänmallinen 2-ovinen Saab ja sen jälkeen 2-ovinen Volvo. Nämä autot olivat mielestäni maailman parhaita ja ei vähiten värin takia. Kun isä ja äiti olivat eräällä etelän reissullaan vaihtaneet oranssin Volvon valkoiseen nelioviseen versioon, sydämistyin järkytyksestä pitkäksi aikaa. Kuka nyt valkoiseen vaihtaa?!

22. Lelut

Minä olin barbie-tyttö. Eikä mikään muka-barbie kelvannut, vaan vain aito ja oikea oli hyväksyttävää. Itselläni oli useita nukkeja ja ainoana lapsena (ensimmäiset 8 vuotta) sainkin yleensä sen nuken, jonka halusin. Tein nukeille omia vaatteita. Minulla oli kokonainen pussillinen vaatteita, jotka olivat kangaskaitaileita. Niiden pukemiseen piti muistaa tietty tapa kääriä se nuken ympärille....
Lopetin barbien kerääminen yläasteella siinä vaiheessa kun niitä oli 20. Tai ehkä 21. tai 22....

Ensin oli aurinkoa, sitten räntää. Sitten lauhaa, pakkasta, uutta lunta, sadetta, pyryä, aurinkoa, pilvistä. Ja niin on jatkunut viikkoja. Sää vaihtelee päivittäin, eikä mikään ole sopivaa. Kumpparit vai toppavaatteet? Kalsarit vai sukkahousut? villapaita vai lyhythihanen? Voi hyvänen aika. Paras pysyä kotona.

Töitä on ollut opintojen lisäksi. Opettajan sijaisuuksia, viimeisimpänä ranskanopen sijaisuus. Oui oui trés bien! Olipa jännää, olen sitä kieltä opiskellut 14 vuotta sitten. Kummasti sitä kuitenkin jotain muistaa. Tuli ihan ylpeä olo. :)

Nyt viikonloppuna luvassa jännää: menen Inariin tekemään graduhaastattelua. Jep, aivan oikein. Haastattelua graduani varten. Huh. En voi sanoin kuvata kuinka huisaa tämä on. Oho. Pitää etsiä oikeita papereita ja muuta oheissälää. Hitto kuka on sotkenut kämppäni? Nää paperit on ihan turkasen epämääräisessä järjestyksessä... Voi itku.

Kukkien keväthuolto on vielä tekemättä. Kuka muistaa helmikuussa että mullat pitää vaihtaa? Mie muistan yleensä vasta maaliskuussa että se pitäis tehä ja alan ehkä hommiin huhtikuussa. Jos olen reipas. Pääsiäisruohoa ei tässä talossa useinkaan näe, ellei se ole ylivuotista. Kuolleet viherkasvit poistuu ikkunalaudalta joitain pirskeitä ennen tapahtuvassa hypersiivouksessa, jonka jäljiltä tavarat on yhtä usein hukassa kuin tallessa. Olen niin pätevä kotihengetär.

Mitä muuta? Eipä kai tässä. Hirvittää tuo haastattelu. Isin kaa ajellaan pohjoiseen, se on mukavaa ja majoitus on serkkuni luona. Sukua on aina kiva nähä, varsinkin sellasia sukulaisia, joiden kanssa ei kauheesti oo ollu tekemissä. Reipasta viikonloppua itse kullekin!

Jaha. Se sää, joka viime viikolla häikäisi kirkkaiden talvipäivien muodossa on nyt vaihtunut harmaaksi loskaksi. Siis oikeasti! Perjantaina oli -20 pakkasta, maanantaina +2! Mokoma ilmastonmuutos. Talvikengät kastuu ulkona, kumpparit on paras vaihtoehto ja nekin ovat mahdottoman liukkaat kun tänään sitten on nollassa eli yöllä on pakkanen jäätänyt märät tiet tappavan liukkaaksi pinnaksi. Tällä säällä menee mummojen lonkkia paljon...

Aika menee ihan liian lujaa. Nyt on maaliskuu, kohta jo pääsiäinen. HUI. En puhu kyllä enää mitään harrastuksista, niille ei enää saa olla aikaa. Tai matkoista tai kesäsuunnitelmista tai neuleista. Niitä ei nyt sallita, on vain kevät ja kiire. Huh tätä opiskelijan paniikkia.

Ulkona on varsin kirkasta. Kirkkaus alkaa aamulla kätevästi noin seitsemän aikaan, jolloin kämppäni valaistuu idän puoleisten ikkunoiden ansiosta. Kumma juttu että aamulla on helppo herätä aikaisin, kun aurinko paistaa suoraan silmiin. Ja parempi silloin on noustakin, valoisuus kun jatkuu pitkälle iltapäivään. Ei, en missään nimessä valita! Olen tällä viikolla jo monta kertaa noussut ihmisten aikoihin ennen 9:ää aivan vapaaehtoisesti. Kummasti päivässä saa niin paljon enemmän aikaan kun aloittaa jo aikaisin aamulla. Näppärää. Tästä syystä sanoisin että kevät on minulle aikaansaavempaa aikaa kuin syksy, jolloin illat pimenee ja ei pysty keskittymään töihin, kun aamulla ei jaksa nousta ylös pedistä vielä kymmeneltäkään. Kai tämä taas juontaa jonnekin käpyrauhasen hormonituotantoon tai jotain, mutta on mukavaa kun energiaa riittää.

Edellisen päivityskerran möksöys jäi jo unholaan. Tuli kirkkaat päivät ja lumen narske, kaverit ja uusi sohvasurffari, hyvä mieli siinä sivussa ihan huomaamatta. Niin se kai tavallinen pikkumöksö katoaa. Isommasta ei onneksi kokemustakaan. Ja toivotaan ettei tule, vaikka masennus tuntuu saaneen suorastaan kansantaudin osan viime vuosina. Oma jaksamiseni on niin paljon itsestä kiinni ja minä kun en stressaa liian herkästi enkä murehdi turhia, niin säilyn toivon mukaan ilman mahahaavaa ja masennuslääkkeitä. Ainakin siihen saakka kun valmistun ja pääsen oikeisiin töihin...

Sohvasurffaajani on jälleen kerran Australiasta. Tuntuu että sieltä reissataan paljon ja heitä kiinnostavat Lappi ja revontulet. Joskin tämänkertainen vieras on arkkitehti, joten hän tuli Rovaniemelle enemmänkin Alvar Aallon kuin Joulupukin takia. Pysähtyi jopa Seinäjoella katsomassa Lakeuden ristiä! Huisia paneutumista. Itse en osaa kuvitella tekeväni vastaavaa. Joskin, opettajana onkin hieman vaikea miettiä mikä olisi vastaavaa... Pysähtyä katsomaan pikkukylän koulua? Pyytää päästä heidän kuvistunneilleen? Hmm...

Mukavaa kun joku inspiroi siivoamaan ja reipastumaan! Tiskasin eilen hullun lailla ja tänään käymme kävelyllä Ounasvaaran laella. Matkaan tulee eväät ja termarillinen kuumaa juomaa. Kyllä kelpaa! Täksi illaksi oli eilen ennustettu -24 astetta, mutta nyt ainakin tuolla auringonpaisteessa on mukavat -6, juuri sopiva keli pienelle kävelylenkille. Nuotiomakkara vaan puuttuu, mutta ehkä se ei haittaa Aussivierasta, jonka kotimaassa jokapäiväinen grillaaminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Joku päivä mie vielä menen ihka oikealle hiihtolenkille! Jos vaan saan sukset lainaan jostain. Ehkä äidin vanhat 70-luvun monot mahtuu meikälle ja pääsen sivakoimaan= todistamaan hulluuteni. Kuulutan varmasti jos sellaisen teon saan reipäistyä!

Aurinko paistaa ikkunasta sisään ja paljastaa pölyjen valtakunnan sekä ikkunoiden saastaisuuden. Korjattavien vaatteiden pino kasvaa ja pyykkivuoro unohtui ottaa taas. Tiskit odottavat pesua, matto kaipaa tamppausta ja imuri uutta pölypussia. Tekemättömien käsitöiden pino kasvaa vauhdilla. Talvi vaati jälleen veronsa: viherkasvit tarvitsevat uutta multaa ja kuolleiden ressukoiden poistamista ikkunalaudalta. Innostus on poissa poissa poissa ja unetkin kiinnostaa enemmän kuin elämä. Kaikki on plääh ja aikaa on liian vähän. Telkkukin pimenee perjantaina.

Mikäs nyt mättää?

Lomaltapaluu on toisinaan rankkaa ja tällä kertaa tuntuu erityisen vaikealta sopeutua uudelleen talveen ja velvollisuuksiin. Tuliaissuklaa helpottaa hetken, mutta sen loputtua on taas tunnustettava että hommat on yhä tekemättä. Stereoissa soi uusi Ella Fitzgeraldin levy ja ulkona raikas pakkanen nipistää nenästä rohkeaa parvekkeella kävijää...

Kyllä tämä tästä. Valo on lisääntynyt ja tuo energiaa tullessaan. Kunhan eka herään tästä koomastani.

...on sen lyhyys! Juuri kun on tottunut ajatukseen että "okei, nyt on helmikuu" niin se pirulainen on jo ohi! Tänä vuonna toki on se yksi karkaamiseen ja kosimiseen tarkoitettu päivä, mutta kun ei ole minne karata ja ketä kosia. Plaah.

Nyt lähinnä ihailen kevättaivaan kirkkautta ja suunnittelen tulevaa ulkomaanmatkaa. Kultainen sarvi ja sininen moskeija tulevat ensi viikolla tutuiksi, kun tämä kaaso lähtee mukaan ystäväpariskunnan häämatkalle. Ja arvaatte vaan kuinka suurta iloa olen repinyt tästä matkakuvauksesta! Kaikille tutuille olen ilmoittanut lähteväni häämatkalle ja ihmisten reaktio on suoraan verrannollinen heidän huumorintajuunsa. Vanhemmille en sentään ilmoittanut asiaa noilla samoilla sanoilla, mutta kerroin sentään ettei passaa soitella, kun en ole varsinaisesti edes euroopassa tulevana viikkona. Hih!

En malta odottaa uusia ruokaelämyksiä. HelsinginSanomissa uutisoitiin edellisellä viikolla jotain tyyliin kuinka Istanbulissa ei tule eteen ateriaa, josta ei pitäisi. Olen aivan innoissani menossa kulinaristiselle seikkailulle! Minulle kyllä kelpaa! Ainoa mikä vähän epäilyttää on kun sanottiin ettei saisi juoda hanavettä ja hampaatkin pitäisi pullovedellä harjata. Muistankohan tuota? Ikävää olisi lyhyen loman aikana saada matkamaha. Koputetaan puuta... *hapuilee läheistä lipastoa rystysillä*

Muuta tänne ei kuulu. Mattoprojekti on jäissä, lähinnä kun on ollut kylmää, harmaata tai muuten vaan kiire. Ei kannata mennä sähköttömään lämmöttömään mökkiin värjöttelemään jos ulkona sataa eikä näe eteensä. Nyt kyllä kuun vaihteen lähetessä alkaa uusi kirkas kausi ja matolla on luvassa pikainen loppu, se oli nimittäin jo marraskuussa yli 180 senttinen. Kunhan saan aikaiseksi, niin valmistuu se tuota pikaa. Ja heti uutta tilalle!

Neulominen on helpompaa näin kotioloissa. Ystävälle on tulossa pipo ja toiselle lapanen. Kyllä, vain yksi lapanen, kun oli ressukka hukannut yhden edellistalven lemppareistaan ja se oli sellaista valmiiksi raidoitettua lankaa, jota minulta löytyi jo kaapista. Lupasin että tekaisen parin orvolle, kun ei se ollut mikään vaikea palmikkokuvioitu lapanen vaan ihan peruskäsine. Nopsasti tulee ja näppärä tv-neule onkin. Oma Cavern Cardigan on edistynyt hieman hitaasti, sen kanssa kun joudun katsomaan ohjetta ja en tietenkään ole printannut sitä. Matkakäsityöksi se ei siis sovi. Nyt pohdin tätä mitä saakaan ottaa lentokoneeseen ja oliko totta, että virkkuukoukku on sallittu vaikka sukkapuikot ei. Yhden virkkuukoukun menetys ei olis valtava takaisku, mutta ehkä otan varalta toisen koukun matkatavaroihin, jos metallinen koukku ei pääsekään lentokoneen sisätiloihin.

Nyt palaan lapasen ääreen ja lämmitän ruokaa. Iski kauhea ryynimakkaran himo ja nyt napostelen tyytyväisenä makkaraa, vaikka puolukkahillo puuttuukin. Parasta ryynimakkara olisi kyllä ulkona torin laidalla syötynä sen lämmön sulattaessa kevätilman kohmettamia sormia, mutta kyllä se maistuu myös näin kotona haarukan ja veitsen kanssa poskeen pisteltynä.

Kevätaurinkoa toivotellen!


ps. Se tentti, jota hehkutin joku aika sitten. Meni läpi! Ei huippuarvosanoin, mutta who cares! Taas yhden kurssin lähempänä maisteriutta!

Take the Quiz here!

Menin sitten tekemään Ravelryssä Jane Austen -faniryhmässä linkittattua testiä ja sain tulokseksi -yllätys,yllätys!- Marianne Dashwoodin Järki ja Tunteet -kirjasta. Hah! Minäkö impulsiivinen, avoin ja romanttinen sekä vähän liian rehellinen? No ei nyt sentään! Ja-a, mitä tuohon sanois. Aika huvittavaa. Kaiken huipuksi tein kaksi testiä ja molemmissa tuli sama tulos. No joo joo uskotaan!

Sohvasurffaajia pukkaa taas. Viikonloppuna patjoilla yöpyi kaksi Liettualaista tyttöä, jotka laittoivat sunnuntaina aamupalaksi perinteisiä Liettualaisia perunapannukakkuja ja tänään täällä yöpyy pari ranskalaista matkallaan kohti Pyhää. Yhden yön viipyviä, joten ei kauaa tarvi olla reipas ja innostunut. Mukaviahan nuo on sekä loistosyy siivota kämppää. :)

Voi jukra! Että voikin olla ihmisellä hyvä mieli!
Aamun tentin kysymykset olivat sopivasti juuri lukemastani alueesta ja kaksi jopa melkein samasta asiasta. Ja äskeisellä pikaisella Kontti-kierroksella löysin neljä pientä Muppet-hahmoa! Iloani ei himmennä lainkaan se, että tuskin saan tentistä täysiä pisteitä tai että pehmolelut ovat McDonalsin ilmaisia lastenaterialahjoja. Elämä on mainiota!

Nyt voinkin tyytyväisenä nauttia vähän talvisemmasta maisemasta: eilinen vesisade on muuttunut rännäksi. Sisältä katsottuna se näyttää ihan lumelta. :)